Kansainvälisyyttä kaikille logo

”Kaikilla pitää olla mahdollisuuksia kansainvälisiin kohtaamisiin”

Haastateltavana on Niina Halonen-Malliarakis. Hänellä on pitkä kokemus työskentelystä itä-helsinkiläisissä kouluissa, joissa monikulttuurisuus on näkyvää arkea. Tällä hetkellä hän on virka-apulaisrehtorina Laajasalon peruskoulussa. Edellinen työpaikka oli Vesalan peruskoulu, jossa hän ehti työskennellä 10 vuotta. Kummassakin koulussa on luokat 1─9 ja reilut 800 oppilasta.

1. Miksi kansainvälisyysmahdollisuuksien tasa-arvo on tärkeää?

”Nykyisessä, kaikkien yhteisessä maailmassa, monet asiat leviävät globaalin kulovalkean tavoin ja vahvistavat stereotypioita ja uskomuksia. Aito arjen kohtaaminen auttaa näkemään todellisuuden paremmin. Se on todellista kansainvälisyyttä, joka edistää rauhaa ja yhteistyötä. Pienikin kontakti toiseen ihmiseen auttaa ymmärtämään hänen elämäänsä ja toimintaansa, tuottaa ituja uudelle näkökulmalle, koskettaa pinnan alle. Kaikilla pitää olla mahdollisuuksia näihin kansainvälisiin kohtaamisiin, koulutasosta ja varallisuudesta riippumatta.”

2. Miten kansainvälistymisen tasa-arvo tai sen puute näkyy työssäsi?

”Työssäni kohtaan lapsia ja nuoria, joiden taustat ovat hyvin erilaisia. Kärjistyneintä on eräänlainen kulttuurittomuus kaiken tämän kansainvälisyyden keskellä. Moni suomalainen perhe ei näe tarpeellisena kansainvälisyyteen kasvattamista, mutta samalla nuoren tiedot omasta kulttuuristaan jäävät heikoiksi. Toisaalta monet kahden kulttuurin perheet vahvistavat voimakkaasti omaa kauas jäänyttä kulttuuriaan ja kadottavat tämän hetken tässä maassa ja maailmassa.

Kulttuurinen identiteetti ja siihen liittyvä positiivinen ylpeys ovat tärkeä osa ihmisen persoonaa. Juurettomuudesta puhutaan paljon, mutta samalla kielletään ilo omasta kielestä, ruuasta tai muusta kulttuuriin liittyvästä. ’Maassa maan tavalla’ sisältää toiveen integroitumisesta, mutta se ei saisi syödä pois kulttuurista identiteettiä.”

3. Millä keinoilla eri ryhmien tasavertaisia mahdollisuuksia osallistua kansainväliseen toimintaan voisi edistää?

Lasten ja nuorten kannalta verkostoituminen todella laajassa mielessä on tärkeää. Jokaisella koululla tulisi olla kansainvälisyysohjelma, joka syleilee kaikkia. Se voi olla pientä toimintaa, kuten skype-yhteydenpitoa ja tehtäviä, tai vierailujen ja matkojen tarjoamia konkreettisia kohtaamisia. Meidän tulisi korostaa esimerkiksi sitä, miten kaikki helsinkiläiset lapset ovat ensi sijassa helsinkiläisiä ja sellaisina yhdenvertaisia osallistumaan kaikkeen toimintaan. Olen huomannut, miten nuorten osallistuminen kansainvälisiin vierailuihin kasvattaa myös aikuisia. Esimerkiksi helsinkiläinen, somalitaustainen nuori, on avannut pelkällä olemassaolollaan ovia ihmisten elämään.

Lapset ja nuoret, joiden elämässä on jokin somaattinen tai psyykkinen rajoite, jäävät helposti ulkopuolelle. Urheilutoiminta on ainoa, jossa näiden ryhmien kansainvälisyys on järjestetty hyvin. Mielestäni kyse on hyvin paljon aikuisten jaksamisesta ja viitsimisestä. Oman autistisen poikani kohdalla näen, miten poikkeuksellisen paljon hän maailmaa tavoittelee ja miten hän tarvitsee siihen tukea. Rajoitteistaan huolimatta hän käyttää useita kieliä ja on suuntaamassa nenäänsä kohti Japania. Hän on päässyt mukaan kansainväliseen toimintaan upeiden ihmisten avulla, ei järjestelmän kautta. Erityisryhmien kannalta näkisin tärkeänä, että toimijoilla on tukenaan rahoituskanavia. Myös oppilaitoksia pitäisi velvoittaa huomioimaan erityislapset ja -nuoret kansainvälisessä toiminnassaan.

Opettajat ja koulun muu henkilökunta ovat kaiken A ja O. Tällä hetkellä ongelmana on mielestäni se, että kansainvälinen toiminta kasautuu samoille ihmisille, koska osallistamista ei tehdä systemaattisesti. Koulun henkilöstöllä pitäisi olla jatkuvasti voimassa oleva koulutus- ja kansainvälisyyssuunnitelma. Kukaan ei voi sulkea itseään sen todellisuuden ulkopuolelle, jossa elämme.”

(Teksti: Tiina Lehmusvaara)