Marko Mälly: Eurooppalaisuus kasvaa arjen kokemuksista
Marko Mälly astui jo nuorena opiskelijana eurooppalaiselle polulle ja jatkaa sitä myöten nyt työelämässä. Vanhustenhuoltoon keskittyvän Kansalaisten Eurooppa -hankkeen verkosto, jota Mälly koordinoi Päijät-Hämeen osalta, kasvaa kaiken aikaa.
Oli vuosi 1987, kun elämän käänteet veivät kieliä opiskelevan Marko Mällyn kahdeksi vuodeksi Kölnin yliopistoon täydentämään saksan kielen taitoa. Koko paperisota oli tuohon aikaan käytävä aivan yksin.
Suomessa Mälly valmistui filosofian maisteriksi. Vuonna 1997 hän suoritti toista tutkintoaan yhteiskuntatieteissä ja päätti lähteä vaihtoon Britanniaan. Tällä välin Erasmus-ohjelma oli tullut Eurooppaan hakeutuvien opiskelijoiden avuksi.
– Ulkomaille lähteminen oli muuttunut naurettavan helpoksi. Ei tarvinnut kuin laittaa rastit oikeisiin ruutuihin, Mälly hymyilee kuvaillessaan hankkiutumistaan englantilaiseen yliopistoon.
Saksassa, Britanniassa sekä myös Ruotsissa ja Ranskassa karttunut kansainvälinen kokemus ja kielitaito ovat tulleet hyvään käyttöön työelämässä. Mälly on työskennellyt viimeiset 11 vuotta Päijät-Hämeen liiton kansainvälisten asioiden erityisasiantuntijana ja viihtynyt erinomaisesti.
Entistä tehokkaammin ja asiakeskeisemmin
– Alueiden välinen yhteistyö on muuttunut työvuosieni varrella entistä tuloskeskeisemmäksi ja käytännöllisemmäksi. Hallinnollinen seurustelu on jäänyt taka-alalle, 43-vuotias Mälly summaa.
Hän pitää silti verkostoitumista ja verkostoissa tapahtuvaa kokemusten ja osaamisen jakamista myös itseisarvoisen tärkeinä.
Hyvään verkostoon tarvitaan Mällyn mukaan yhteinen päämäärä ja kaikilta osallistujilta vahva motivaatio. Juuri tällaista yhteistyötä tehdään vanhustenhuoltoon liittyvässä Kansalaisten Eurooppa -hankkeessa, jossa Mälly on Päijät-Hämeen liiton kautta aktiivisesti mukana.
Yhteistyö laajenee
– Aloitimme verkostoitumisen unkarilaisen yhteistyöalueemme Baranyan kanssa neljä vuotta sitten. Pian mukaan tuli muutamia muita maita. Vertailimme kokemuksia ja unkarilaiset järjestivät ensimmäisen vanhustenhuollon seminaarin vuonna 2008.
Päijät-Hämeen liiton vuoro tuli vuonna 2009. Tällöin seminaarissa oli aiheena ikääntyneille suunniteltu hyvinvointiteknologia, jossa Suomi on edelläkävijä. Osallistujia saapui seitsemästä eri Euroopan maasta, yhteensä yli 70 vanhushuollon parissa työskentelevää ihmistä.
Seuraavaksi kokoonnutaan Tšekkiin pohtimaan ikääntyneiden sosiaalista syrjäytymistä, hyvinvointiteknologiaa ja vapaaehtoistyön mahdollisuuksia. Verkosto on kasvanut jälleen: mukana on nyt 11 maata.
Suomalaisesta eurooppalaiseksi
Mälly osallistui sähköpostin välityksellä aktiivisesti Tšekkien hakemuksen valmisteluun.
Hän on nähnyt verkoston jäsenten saavan ideoita toinen toisiltaan ja kokenut hankkeet antoisina. – Eurooppalainen yhteisöllisyys näkyy toiminnassamme. Osallistujat oppivat toisiltaan. Suomessa teknologia on kehittynyt pitkälle. Itä-Euroopan maissa perheet osallistuvat vahvasti hoitoon.
Mutta miten Mälly itse on muuttunut yli kaksikymmenvuotiselle kansainvälisellä polullaan?
– Ennen huomasin muihin maihin matkustaessani aluksi, kuinka suomalainen olen. Nyt raja-aidat ovat kaatuneet ja koen ennemmin yleiseurooppalaisuutta.