Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Sivulle kerääntyvät myös kohderyhmä- ja aihekohtaisissa kanavissa julkaistut kansainvälisyysaiheiset uutiset Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta.

16.08.2017

Lähes kaikille hakijoille rahoitusta Erasmus+ -ohjelman ammatillisen koulutuksen liikkuvuuteen

Ennätysmäärä ammatillisen koulutuksen liikkuvuusrahoituksen hakijoista sai vuonna 2017 rahoitusta hankkeelleen. Hakukierros saatiin päätökseen kesän kynnyksellä. Hakemuksia tuli yhteensä 47, joista 25 oli hankehakemusta (KA102) ja 22 aiemmin akkreditoitujen organisaatioiden rahoitushakemusta. Rahoitettavia hankkeita on yhteensä 45, ja hyväksymisprosentti on erittäin korkea eli 95 prosenttia. Syinä tähän olivat hakemusten korkea laatu ja liikkuvuusbudjetin kasvaminen lähes puoli miljoonaa euroa.

Ammatillisen koulutuksen liikkuvuushakukierroksella 2017 haettiin rahoitusta 7 433 570 euroa, josta myönnettiin yhteensä 5 281 589 euroa. Kokonaisrahoituksesta 57 prosenttia myönnettiin aiemmin akkreditoiduille toimijoille, ja 43 prosenttia eli noin 2,2 miljoonaa euroa 1- tai 2-vuotisille hankkeille. Myönnettyjen budjettien vaihteluväli oli 17 000–230 000 euroa. Ohjelmapäätös ohjaa rahoituksen jakaantumista siten, että suurin osa eli noin 60 prosenttia ammatillisen koulutuksen budjetista ohjataan liikkuvuustoiminnoille ja loput strategisiin kumppanuushankkeisiin (KA2).

Hyväksytty apurahojen kokonaismäärä on 3420 kpl, joista 2564 (75 %) on opiskelijaliikkuvuuksia ja 856 henkilöstöliikkuvuuksia. Valtaosa opiskelijaliikkuvuuksista myönnettiin ulkomaisille työssäoppimisjaksoille, ja suurin osa henkilöstöliikkuvuudesta työelämäjaksoille.
Tasa-arvoiset kansainvälistymismahdollisuudet ja yritysyhteistyö kärkiteemoja

Hankkeita hyväksyttiin tasaisesti eri puolilta Suomea. Rahoitus on valtakunnallisesti kattava. Hakemuksissa nousivat esiin muun muassa kansainvälistymisen tasa-arvokysymykset. Koulutusten järjestäjillä on vahva tahtotila jakaa apurahoja yhdenvertaisesti eri alojen opiskelijoille ja erilaisille henkilöstöryhmille. Kiinnostus lähettää erityisen tuen tarpeessa olevia opiskelijoita ulkomaille on myös kasvanut, sillä kokemukset viime vuosilta ovat olleet positiivisia ja vaikuttavia.

Ohjelman tarjoamia työelämäyhteistyön malleja hyödynnettiin kiitettävästi esimerkiksi kutsumalla ulkomailta Suomeen eri alojen yrityskumppaneita kouluttamaan suomalaisia opiskelijoita. Tulevan kahden vuoden aikana onkin odotettavissa kiinnostavia kokeiluja, jotka tuottavat tietoa toimivasta työelämäyhteistyöstä ja kansainvälisen liikkuvuuden roolista ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanossa.

Arvioitsijat kiinnittivät huomiota siihen, että maahanmuutto teemana näkyi hakemuksissa melko heikosti. Henkilöstön osaamisen kehittämiseen kansainvälistymisen tuella tulisi myös jatkossa kiinnittää huomiota. Nyt teemaan oli paneuduttu joissakin hakemuksissa syvällisesti, mutta monissa henkilöstön kehittäminen jäi opiskelijaliikkuvuuden kuvaamisen varjoon.

Valittujen hankkeiden toimintakausi käynnistyi 1.6.2017 ja seuraava hakukierros avataan syksyllä 2017.

Erasmus+ -ohjelman ammatillisen koulutuksen liikkuvuushankkeiden hakukierros järjestetään kerran vuodessa keväisin. Vuoden 2018 hakukierros käynnistyy syksyllä 2017 Opetushallituksen järjestämillä infotilaisuuksilla.


Lisätietoja:

(16.8.2017/SH)