Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Sivulle kerääntyvät myös kohderyhmä- ja aihekohtaisissa kanavissa julkaistut kansainvälisyysaiheiset uutiset Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta.

05.06.2017

Opetushallituksen Kansainvälistymispalvelut järjesti perinteeksi muodostuneet ammatillisen koulutuksen kesäpäivät tänä vuonna 7.- 8.6.2017 Kalastajatorpalla Helsingissä.

Kesäpäivät oli tarkoitettu vuosina 2015 ja 2016 alkaneiden ammatillisen koulutuksen Erasmus+ liikkuvuus- ja strategisten kumppanuushankkeiden vetäjille. Päivien tarkoituksena oli tukea hankkeiden verkostoitumista ja hyvien käytäntöjen jakamista.

Kesäpäivien teemoina olivat tänä vuonna ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset kansainvälistymiseen, kokeilukulttuuri sekä hyvien käytäntöjen jakaminen osallistujien kesken.Tarjosimme mahdollisuuden pohtia reformin vaikutuksia, tutustua uusimpiin strategiatyökaluihin ja perehtyä kokeilukulttuurin saloihin.

Ohjelma (pdf)

Tilaisuuden materiaalit:

Ammatillisen koulutuksen reformi:

Kokeilukulttuurin esittely

Kokeilukaruselli- hyppää kyytiin

Kansainvälisyys oppimisympäristönä

Kansainvälisyys-oppimisympäristönä työskentelypohja (docx.)

Paalupaikka vuoteen 2018