Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Lisää kansainvälisyysaiheisia uutisia Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta löydät vasemman sivupalkin kautta .

06.02.2017

Erasmus+ Youth in Action –ohjelmaan mukaan uusia toimijoita ja paikkakuntia

Erasmus+ Youth in Action -ohjelman vuoden 2016 viimeisellä hakukierroksella jaettiin tukea 733 404,78 euroa.

”Ilahduttavaa, että tällä kierroksella nuorisovaihtoihin saatiin mukaan uusia toimijoita lastensuojelun alalta. Youth in Action –tarjoaa hyviä mahdollisuuksia niin nuorten parissa toimiville kuin nuorillekin. Toteutettavat hankkeet voivat toimia esimerkkinä kansainvälistymismahdollisuuksien hyödyntämisestä muille lastensuojelun parissa toimiville tahoille”, iloitsee ohjelma-asiantuntija Paavo Pyykkönen.

Lokakuussa päättyneellä hakukierroksella vastaanotettiin 78 hakemusta, joista 32:lle myönnettiin tukea.

Tuettujen hankkeiden joukossa on tuttuun tapaan nuorisovaihtoja, tukea Eurooppalaisen vapaaehtoispalvelun (EVS) kautta vapaaehtoisten lähettämiseen ja vastaanottamiseen eri puolilla Suomea sekä tukea nuorisoalan toimijoiden ammatilliseen kouluttautumiseen ja verkostoitumiseen. Erasmus+ Youth in Action -ohjelmalla oli jaettavana Suomessa vuonna 2016 kaikkiaan 3 miljoonaa euroa erilaisiin hankkeisin. Vuonna 2017 voidaan tukea entistä useampia hankkeita, kun jaettavana on 3,7 miljoonaa euroa.

”Eurooppalaiseen vapaaehtoispalveluun saimme uusia paikkakuntia hankkeessa, jossa pienet kunnat uskaltautuivat lähtemään mukaan isomman tahon koordinoimana. Ensikertalaiselle voi olla matalampi kynnys osallistua vapaaehtoisohjelmaan jos ei itse tarvitse kantaa huolta ihan kaikista hakemusmuodollisuuksista”, vinkkaa ryhmän vastaava Irmeli Karhio oppilaitosten, nuorison ja kulttuurin kansainvälistymispalveluista.

Vuonna 2017 hakuaikoja on jäljellä vielä kaksi: 26.4 sekä 4.10.

Erasmus+ kansallinen toimisto järjestää hakijoiden tueksi hakuklinikoita, joissa käydään läpi paitsi hakuprosessia, myös hakemusten täyttämistä sekä avataan hakemusten arviointiperusteita.Seuraa Youth in Action Facebook-sivua ja Twitteriä niin saat tiedon seuraavista hakuklinikoista! Erityisesti ensi kertaa hanketta suunnittelevien kannattaa rohkeasti hyödyntää hakuklinikalta saatavaa apua.

Erasmus+ on Euroopan unionin koulutus-, nuoriso- ja urheiluohjelma vuosille 2014–2020. Tänä aikana yli 4 miljoonaa eurooppalaista nuorta, opiskelijaa ja aikuista voi kouluttautua, opiskella, harjoitella tai työskennellä vapaaehtoisena ulkomailla ohjelman tuella. Lisäksi Erasmus+ tarjoaa yli 125 000 oppilaitokselle ja organisaatiolle mahdollisuuden tehdä eurooppalaista yhteistyötä kansainvälisten kumppaniensa kanssa.

CIMO ja Opetushallitus yhdistyivät vuoden 2017 alussa uudeksi virastoksi, jonka nimi on Opetushallitus. Opetushallitus hoitaa Erasmus+ kansallisen toimiston tehtävät Suomessa, ja sen Youth in Action -tiimi auttaa ja neuvoo nuorisoalan toimijoita hakuprosessin kaikissa vaiheissa. Kansallisesta toimistosta saa myös kaikki lomakkeet ja tiedot, joita projektien toteuttamiseksi tarvitaan. Kansalliseen toimistoon kannattaa olla yhteydessä jo hyvissä ajoin projektin suunnitteluvaiheessa. Silloin voimme auttaa paremmin!

Lisätietoja

[6.2.2017 / HY}