Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Lisää kansainvälisyysaiheisia uutisia Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta löydät vasemman sivupalkin kautta .

Julkaistavissa 13.4.2015

Luovan Euroopan hanketukien tulokset julkaistu – Kaapelitehdas vetämään jättihanketta

EU:n Luova Eurooppa -ohjelman yhteistyöhankkeiden toisen hakukierroksen tulokset on julkaistu. Suomalaisten vetämille hankkeille myönnettiin tukea kuudenneksi eniten Euroopassa, yhteensä 2,16 miljoona euroa. Kiinteistö Oy Kaapelitalon vetämä Creative Lenses saa tukea 1,96 miljoonaa euroa, joka on suurin yksittäinen EU:n kulttuurialan rahoitusohjelmista Suomeen myönnetty tuki. Turun ammattikorkeakoulun In Public, In Particular saa tukea 200 000 euroa. Lisäksi suomalaisia järjestäjiä on mukana 7 muussa hankkeessa.

Kiinteistö Oy Kaapelitalon vetämässä Creative Lenses -hankkeessa eurooppalaiset kulttuuriorganisaatiot etsivät ja kehittävät liiketoimintamalleja, joissa taloudellinen kestävyys on mahdollista tinkimättä taiteellisesta tasosta ja toiminnan arvoista. Toimitusjohtaja Petri Sirviön mukaan hankkeella on merkitystä niin Suomessa kuin Euroopassa:

”Suomalaisen vapaan kulttuurin kentän pulmat ovat samanlaiset kuin muuallakin Euroopassa: julkisen rahoituksen niukkeneminen ja kasvava kysyntä uusille taiteen ja kulttuurin muodoille eivät kohtaa. Hankkeessa rakennetaan eurooppalaisista selviytymistarinoista kestäviä liiketoimintamalleja, joista toivomme löytyvän kivijalkaa myös suomalaisille taide- ja kulttuuriorganisaatioille.”

Hankkeessa on mukana vapaiden kulttuurikeskusten verkosto TEH, esittävien taiteen organisaatioiden verkosto IETM, seitsemän kulttuurikeskusta sekä kaksi yliopistoa ja kaupunkia kahdeksasta maasta.

Turun ammattikorkeakoulun TaideakatemianIn Public, In Particular keskittyy tilannesidonnaiseen taiteeseen. Mukana on 4 eurooppalaista taideakatemiaa ja 4 eurooppalaista katua, joiden omalaatuisuutta ja vaihtelevia tilanteita tarkastellaan osallistavan taiteen keinoin. Hanke etsii erilaisia yleisön osallistumisen malleja julkisissa tiloissa toteutuville taidetapahtumille.

Tukea haki kaikkiaan 603 hanketta ympäri Eurooppaa. Suomalaisten vetämien hankkeiden läpimenoprosentti (29 %) oli tällä kierroksella Euroopan korkeimpia. Rahoitusta myönnettiin yhteensä 35,3 miljoonaa euroa 64 pienelle yhteistyöhankkeelle (Smaller scale cooperation projects) ja 16 suurelle yhteistyöhankkeelle (Larger scale cooperation projects). EU-tuki kattaa noin 50–60 % yhteistyöhankkeiden kokonaisbudjeteista.

Suomalaisia järjestäjiä on mukana myös 7 muussa hankkeessa, joista 3 on pieniä ja 4 suuria yhteistyöhankkeita. Muut suomalaiset hankejärjestäjät ovat Baltic Circle (Q-teatteri), Cumulus-verkosto, Taideyliopisto, Turun ammattikorkeakoulu, Bengtskär Oy, Sirkuksen tiedotuskeskus, Aalto-yliopisto sekä Turun kansainväliset kulttuurimarkkinat.

Euroopan unionin Luova Eurooppa -ohjelma (2014–2020) tukee audiovisuaalisen alan, kulttuurialan ja luovien alojen eurooppalaista toimintaa ja yhteistyötä. Ohjelman tiedotusta ja neuvontaa hoitavat Luova Eurooppa -yhteyspisteet, joita on jokaisessa ohjelmamaassa. Suomessa Luova Eurooppa -yhteyspisteenä toimivat yhteistyössä Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO (Kulttuurin alaohjelman neuvontapalvelut) ja Suomen elokuvasäätiö (Median alaohjelman neuvontapalvelut).

CIMO on kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön asiantuntija- ja palveluorganisaatio, joka toimii opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalla. Edistämme kansainvälistymistä monin eri tavoin. Koordinoimme harjoittelu-, vaihto- ja apurahaohjelmia ja vastaamme EU-ohjelmien toimeenpanosta ja tiedottamisesta Suomessa. Tuemme Suomen kielen ja kulttuurin opetusta ulkomaisissa yliopistoissa ja teemme maailmalla tunnetuksi suomalaista koulutusta. Keräämme, tuotamme ja välitämme kansainvälistymistä koskevaa tietoa kansalaisille, eri alojen asiantuntijoille ja päätöksentekijöille. Unelmamme on aidosti avarakatseinen Suomi.

Lisätietoja:

  • Luova Eurooppa / Kulttuuri, Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, vastaava asiantuntija Hanna Hietaluoma-Hanin
  • Kiinteistö Oy Kaapelitalo, toimitusjohtaja Petri Sirviö, puh. 040 5874023
  • Turun AMK:n Taideakatemia, IPIP-hankkeen taiteellinen koordinaattori Sari Torvinen,p. 050 5985272

Katso myös:

Luova Eurooppa