Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Lisää kansainvälisyysaiheisia uutisia Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta löydät vasemman sivupalkin kautta .

Ajankohtaista

01.06.2018

Euroopan komissio on julkistanut ehdotuksensa uudeksi Luova Eurooppa -ohjelmaksi (2021-2027)

Euroopan komissio julkaisi toukokuun lopussa ehdotuksensa kulttuuri-, av- ja luovien alojen rahoitusohjelmaksi vuosille 2021-2027. Tukiohjelma säilyy ehdotuksessa itsenäisenä ohjelmanaan ja sen budjettiin ehdotetaan nousua. Myös jako Kulttuurin ja Median itsenäisiin alaohjelmiin säilyy.

Luova Eurooppa -ohjelman (2021-2027) päätavoite on edistää, vahvistaa ja suojella Euroopan kulttuurista ja kielellistä moninaisuutta, kulttuuriperintöä ja luovuutta sekä vahvistaa Euroopan kulttuuri- ja luovien alojen kilpailukykyä. Lisäksi kulttuurilla nähdään olevan laajempaa yhteiskunnallista merkitystä esimerkiksi yhteisten arvojen, hyvinvoinnin ja innovaatioiden edistämisessä.

Nykyisen Kulttuurin alaohjelman tukimuodot säilyvät ehdotuksessa. Ohjelmaehdotuksessa esitetään useita uusia rahoitusmuotoja. Tukea alan toimijoiden liikkuvuuteen halutaan lisätä, lisäksi ehdotetaan useita sektorikohtaisia tukitoimia mm. musiikin (Music Moves Europe), kirjallisuuden ja kustannusalan, arkkitehtuurin, kulttuuriperintösektorin, kulttuurimatkailun sekä muotoilualan toimijoille.

Ehdotuksesta on luettavissa entistä vahvempi painotus rajat ylittävään yhteistyöhön, digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntämiseen sekä eurooppalaisten tekijöiden ja teosten näkyvyyteen kansainvälisesti. Painotuksissa myös korostuu kulttuurin merkitys ja mahdollisuudet edistää sosiaalista inkluusiota ja vahvistaa eurooppalaista identiteettiä ja arvoja.

Komission ehdotuksessa Luova Eurooppa -ohjelman budjetti kasvaisi 1,46 miljardista (2014-2020) kaikkiaan 1,85 miljardiin euroon (2021-2027). Ehdotuksessa 609 miljoonaa euroa kohdistuu Kulttuurin alaohjelman toimiin. Tämä nostaisi kulttuurisektorin rahoitusta noin 35 % nykyiseen ohjelmakauteen verrattuna.

Tulevaisuuden ohjelma tavoittelee ehdotuksen mukaan myös suurempaa joustavuutta ja hallinnon yksinkertaistamista. Näillä toimilla halutaan parantaa erityisesti pienten toimijoiden mahdollisuuksia osallistua ohjelmaan ja päästä rahoituksen piiriin. Ohjelman hallinnosta vastaisi edelleen Euroopan komission alaisuudessa toimiva toimeenpanovirasto EACEA (Education, Culture and Audiovisual Executive Agency) ja tiedotuksesta kansallisten Luova Eurooppa -yhteyspisteiden verkosto.

Lisätiedot

Kuva: Hannah Morgan / unsplash.com