Katso myös

Uutisia kansainvälisyydestä monelta sektorilta

Tällä sivulla näytetään Opetushallituksen tuottamia uutisia kansainvälisyydestä. Lisää kansainvälisyysaiheisia uutisia Erasmus+ -ohjelmasta, yleissivistävän, ammatillisen ja aikuis- ja korkeakoulutuksen sektoreilta, nuorisotoiminnasta, kulttuurista ja Euroguidance-toiminnasta löydät vasemman sivupalkin kautta .

Ajankohtaista

10.01.2018

Ammatillisen koulutuksen kv-strategiaoppaasta on julkaistu eurooppalainen versio

Hanna Autere ja Mika Saarinen.


Suomessa kehitetystä ammatillisen koulutuksen kv-strategiaoppaasta julkaistiin syksyllä 2017 eurooppalainen versio. Sen pohjana on käytetty kymmenen vuotta sitten silloisten CIMOn ja Opetushallituksen yhteistyönä laatimaa opasta, joka ilmestyi vuonna 2010 englanniksi ja herätti jo tuolloin kiinnostusta myös muualla Euroopassa.

Koska oppaassa on paljon suomalaiseen ammatillisen koulutuksen järjestelmään liittyviä asioita, ei se sovellu sellaisenaan kaikkiin maihin. Euroopan komission toimesta päätettiin sen vuoksi kehittää Suomessa tehdyn työn pohjalta eurooppalainen kv-strategiaopas, jota voitaisiin paremmin hyödyntää muissakin maissa. Jatkokehittämistyö tehtiin yhdessä Hollannin, Saksan, Unkarin ja Tanskan viranomaisten kanssa.

Oppaan perusajatus on pysynyt samana, mutta siihen on lisätty joustavan strategiasuunnittelun ajatusmalleja ja poistettu viittaukset suomalaiseen ammatillisen koulutuksen järjestelmään. ”Tämä opas on hyvä esimerkki siitä, miten kehittämistyö voi toimia sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla”, opetusneuvos Mika Saarinen Opetushallituksesta sanoo.

Opas syntyi tarpeesta kehittää ammatillisen koulutuksen kansainvälistymistä

Ammatillisen koulutuksen kv-strategiaoppaan laatiminen lähti tarpeesta: vuonna 2007 tehtiin selvitys ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen tilasta, ja sen perusteella nähtiin tarve laatia erityisesti ammatilliselle sektorille suunnattu opas kansainvälistymisen tueksi. ”Keskeistä oli, että saataisiin strategia ja ohjeet kansainvälistymiseen ammatilliselle koulutukselle”, Saarinen sanoo.

Nykyinen, vuonna 2014 käynnistynyt EU-ohjelmakausi alkaa kääntyä kohti loppua. ”Euroopan komissiossa toivotaan, että nyt kun seuraavaa ohjelmakautta suunnitellaan, niin strateginen kansainvälistymisen suunnittelu jatkuisi oppilaitoksissa ja siirtyisi mahdollisesti globaalille tasolle”, Saarinen toteaa. Myös globaalissa liikkuvuudessa Suomi on ollut ammatillisen koulutuksen sektorilla suunnannäyttäjä. ”Esimerkiksi Venäjä ja Kiina ovat olleet jo pitkään mukana EU:n ulkopuolisista maista”, opetusneuvos Hanna Autere Opetushallituksesta kertoo.

Ammatillisen koulutuksen eurooppalaisen kv-strategiaoppaan kehittäminen jatkuu yhä – jatkossa siihen lisätään käytännön esimerkkejä ja työkaluja strategian suunnittelua varten.